Flag of Great Britain
menuicon

X30-henkilökunta vieraili Italiassa IAME:n tehtaalla

Sarjan tuore katsastuspäällikkö Sami Pensala ja promoottori Mikko Laine vierailivat Zingoniassa, Italiassa IAME:n tehtaalla. Tehtaan johto oli erittäin tyytyväinen Suomen tilanteeseen. Valtava määrä moottoreita valmistautui siellä lähetettäväksi ympäri maailmaa, sillä X30-konseptin suosio on kasvanut räjähdysmäisesti muutaman vuoden aikana. Suomessakin sarjaan on ilmoittautunut jo 162 kuljettajaa.

Pensala sai koulutuksen X30-moottoriin keskittyvään katsastuvälineistöön ja pääsi tutustumaan moottoreiden valmistusprosessiin alusta loppuun saakka. Hän oli erityisen vakuuttunut laaduntarkkailusta, mikä tarkoittaa maksimaalista tasalaatuisuutta ja tahtoa pyrkiä tekemään huipputuote joka rintamalla. Nostalgista tunnelmaa pursuava vanhojen moottoreiden esittelyhuone teki myös vanhaan kilpaveteraaniin lähtemättömän vaikutuksen.

Nyt alkaakin olla viimeisiä hetkiä varmistaa itselleen X30-moottori kevään kilpailuihin, sillä niiden kysyntä on kovaa, mikä tarkoittaa väistämättä kasvanutta toimitusaikaa. Jos et halua vielä ostaa moottoria, niin vuokraus voi olla hyvä vaihtoehto, jos haluaa tulla aluksi kokeilemaan uutta luokkaa tekemättä vielä sitovaa investointia. Moottoreita on vuokralla moottorin maahantuojalla ja jälleenmyyjillä.

Sarjailmoittautuminen on maksuton ja se hoidetaan rekiströitymällä osoiteessa: http://query.enable.fi/karting_x30finland2017

Posted: Helmikuu 28th, 2017



Nyt se on varmaa - X30-kartingkilpailut AlfaTV-kanavalle

X30 Challenge Finland -sarja on tehnyt yhteistyösopimuksen AlfaTV:n ja tuotantoyhtiö Mistake Media Oy:n kanssa. Mistake Media tuottaa X30-kilpailuviikonlopuista 2017 TV-sarjan AlfaTV-kanavalle. Kilpailukoosteet esitetään prime time -aikaan kilpailun jälkeisenä viikonloppuna.

Sopimus koskee X30 Challenge Finland -sarjan osakilpailuita ja X30 Nordic Challenge -kilpailua, jossa ratkaistaan Pohjoismaiden herruus. Mistake Media tuottaa myös Moottorit-nimistä moottoriurheiluohjelmaa, joka on nähtävillä AlfaTV:llä ja nettipalvelussa.

AlfaTV on 2012 perustettu maksuton ja mainosrahoitteinen TV-kanava, joka näkyy vapaasti kaikkialla Suomessa. Antennitalouksissa se näkyy kanavapaikalla 15 ja kaapeliverkossa joko paikalla 64 tai 15. Kanava näkyy lisäksi Maxivision Viihde -palvelun kautta Suomessa IPTV-palveluna ja netti-TV:n kautta ohjelmat ovat aina nähtävillä AlfaTV:n kotisivujen kautta. AlfaTV tulee kesällä 2017 tutuksi myös Tangomarkkinoiden esittämisestä.

TV-ohjelmien lisäksi X30-kilpailut näkyvät kokonaisuudessa reaaliajassa Livestream-palvelussa, missä ne on saavuttaneet jo suuren suosion. Tapahtumien juontamisesta vastaan tuttu alan tehokaksikko: Alexwayn Aleksi ”Hämilton” Halen ja RADALLE.com:in Harri Kolehmainen.

Kiitos AKK:lle ja etenkin toimitusjohtaja Tatu Lehmuskalliolle sekä kartingin lajipäällikkö Pekka Säynevirralle, jotka antoivat suostumuksensa TV-projektille ja ovat edesauttamassa hienosti työtä, jota X30-organisaatio tekee koko lajin hyväksi laajalla rintamalla.

Posted: Helmikuu 24th, 2017



Sarjasäännöt kaudelle 2017: Luokkamuutoksia

AKK on hyväksynyt X30 Challenge Finland -sarjasäännöt kaudelle 2017. Oleellisin muutos on Micro-luokan toteutus, joka tullaan ajamaan Raket 60 -moottoreilla vuonna 2017 eli kyseessä on kansallinen Cadett-luokka alkaen 8-vuotiaille, joka on siten synergiassa myös Flying Finn 100 -projektin kanssa. Tämä tarjoaa uudelle ikäryhmällä ainutlaatuisen mahdollisuuden osallistua Suomen upeimpiin karting-tapahtumiin! Lajiryhmässä keskusteltiin kolmesta eri luokan teknisestä toteutuksesta (myös IAME Norswift ja kuristettu KF6) ja päädyttiin yhteismielin sarjajärjestäjän kanssa ratkaisuun, jossa ei lisätä olemassa olevien luokkien määrää. Miksi sitten Micro-nimi? Sarjajärjestäjänä me haluamme vakiinnuttaa Micro- ja Mini-luokkien nimet riippumatta käytettävästä moottorimerkistä ja Micro-luokka on 8-10-vuotiaille ja Mini-luokka 9-13-vuotiaille kuljettajille. Lisäksi Cadett voisi helposti mennä sekaisin X30 Cadet -luokan kanssa.

Toinen merkittävä asia on se, että Mini60-luokkaa ajatetaan vuoden 2016 tavoin X30-sarjassa SJM-sarjan lisäksi. Saderengas on edellisvuoden tavoin Komet, mutta mahdollisimman nopeasti muutamme sen Vega-renkaaksi muiden kilpailuiden tapaan, jotta harrastajalla ei tarvitse olla montaa eri saderengasmerkkiä. Junior- ja yleinen-jako on edelleen käytössä, mutta nyt kilpailun johdon harkinnalla luokat voidaan aina ajattaa yhdessä, mikä tarkoittaa isompia kilpailuita ja hyvää harjoitusta osallistujille!

Luokkien painorajoja on osittain hieman nostettu. Perustuen tilastoihin X30 Cadet -luokan painoraja on noussut 6 kg eli se on nyt 134 kg. X30 Senior- ja X30 Master -luokkien painorajat nousivat 2 kg. Pääosin tämä johtuu uuden lisä-äänenvaimentimen tuomasta lisäpainosta. X30-luokitustodistus on tulossa piakkoin myös suomeksi. Pahoittelemme viivästystä uutisoinnissa, mutta keskeneräisiä asioita oli mahdotonta kertoa laajasti eteenpäin.

Paljon mielenkiintoisia asioita on tulossa piakkoin lisää!

X30 Challenge Finland -sarjasäännöt 2017

Posted: Helmikuu 17th, 2017



X30-tiedotustilaisuus Seinäjoella ja Oulussa

Pirkanmaan Karting aloitti hienon asian järjestämällä eri sarjojen tiedotusta omiin tiloihinsa. Nyt homma jatkuu X30-sarjan osalta ensin tänään Seinäjoella ja huomenna Oulussa. Molemmissa paikoissa hyvin vapaamuotoinen info- ja keskustelutilaisuus alkaa kello 18.

Seinäjoki 7.2.2017 klo 18: Cafeteria Salotta. Osoite: Maakunnankatu 3, 60100 Seinäjoki. Kotisivu: www.salotta.com

Oulu 8.2.2017 klo 18: Kart'in Club Oulu. Osoite: Tapsitie 5, 90620 Oulu. Kotisivu: www.kic.fi/oulu

Posted: Helmikuu 7th, 2017



X30 Challenge Finland -sarjaan uusi katsastuspäällikkö

X30 Challenge Finland -sarja kokee uudistuksia tulevalle kaudelle monella rintamalla. Nyt otetaan pie

Kaudella 2017 katsastuspäällikkönä toimii monien tuttu, lajin pitkäaikainen monella rintamalla toimija Sami Pensala. Tuoreimpana villityksenä Sami on hurahtanut netissä ilmestyvään viikoittaiseen keskusteluohjelmaan, jonkä hän on ansioikkaasti aloittanut. Jaksoissa on keskitytty hyvin laajalti moottoriurheiluhistoriaan ja siinä ovat olleet keskustelemassa toistaiseksi mm. Jari Nurminen, Jarmo Pekkala, Mikko Laine, Matias Köykkä ja Ilkka Ilkare.

Pensala työllistää itsensä yksitysyrittäjänä Helsingissä rakentaen ja huoltaen pääosin karting-moottoreita. Hän rakensi omat koneensa jo kilpaurallaan ja teki niitä myös muille kärkikuljettajille. Vapaa-aikanaan Sami pelaa paljon frisbeegolffia, mitä hän on nyt harrastanut aktiivisesti jo monia vuosia. Voimme siis olla aika varma, että tämä tulee jossain muodossa osaksi kilpailuviikonloppuja. Sami on myös Helsingin FK-kerhon puheenjohtaja.

Sami on valittu kolme kertaa Suomen parhaaksi FK-kuljettajaksi. Hän on 7-kertainen Suomen mestari (yht. 14 mitalia), Pohjoismaiden mestari ja EM-hopeamitalisti. Lisäksi hän edusti Suomea myös menestyksekkäästi MM-kilpailuissa mm. Ayrton Sennaa, Jean Alesia, Terry Fullertonia, Jörn Haasea ja Peter de Bruijnia vastaan. Isokokoinen kaveri joutui vain siirtymään kokonsa vuoksi formuloihin, missä hän korjasi tilanteen voittamalla Suomen mestaruuden Formula 3 -luokassa ja ajamalla kärjen vauhdissa myös Ruotsissa.

Oman ajajauransa jälkeen Sami pyöritti Mika Salo Academyä (MSA) hieman vanhemmille kuljettajille ja Team Sami Pensalaa (TSP) hieman nuoremmille kuljettajille, joten hän on jakanut tietotaitoansa ja kokemustansa auliisti eteenpäin. MSA:n kasvatteja on mm. Red Bull Racing -ohjelmassa mukana oleva Niko Kari. Persoonana Sami on erittäin oikeudenmukainen ja hänellä on palava halu kehittää asioita eteenpäin. Meistä on upeaa saada näin laajasti kokenut henkilö vastaamaan sarjamme teknisistä asioista.

Pensalan katsatustiimi hakee 3-4 katsastusinnokkuutta omaavaa motivoitunutta henkilöä oppimaan moottoreista, tekniikasta ja kilpailuiden katsastusten hoitamisesta. Henkilön tulisi sitoutua X30-sarjan kilpailuiden järjestämiseen 2-3 vuodeksi, mieluusti toki pidemmäksikin aikaa. Ideana on kouluttaa tulevaisuuden osaajia lajin pariin. Toiminnan tukena on innovatiivinen ja motivoitunut tiimi, joka haluaa tehdä moottoriurheilumaailmasta paremman ja Suomesta lajin ehdottoman ykkösen joka rintamalla! Myös RADALLE.com tarjoaa vastaavia mahdollisuuksia rata-autopuolelle.

Vapaamuotoiset hakemukset sähköpostitse:x30finland (at) gmail.com

Tervetuloa RADALLE.com- ja X30-perheeseen Sami!

Team Sami Pensalan Facebook-sivu


Posted: Helmikuu 2nd, 2017



Lataa sarjaesite 2017-2018
Wreath image

SARJAJOHTAJAT 2018