Flag of Great Britain
menuicon

Uusi viikonlopun kilpailuformaatti

Kaudelle 2018 IAME Series Finland -kilpailuformaatti muuttuu kahden täysin erillisen kilpailun formaatista kahden finaalin kilpailuksi, mistä ohessa siitä kerrotaan mahdollisimman tarkasti. Muutokset jakavat aina mielipiteitä, kuten käytössäkin olevat systeemit. Muutosvastarinta on luonnollista, mutta pyrimme kokoamaan maailmalta eri sarjoista parhaat ominaisuudet mukaan tehdäksemme Suomeen vaatimattomasti maailman parhaan kartingsarjan juuri teille, hyvät harrastajat. Me myös ajattelemme asiaa todella laajalta kannalta, emmekä vain ainoastaan kapealta sektorilta.

Lauantaina ajetaan warm-up, aika-ajot ja alkuerät. Sunnuntaina ajetaan kaksi finaalia, joista molemmista saa sarjapisteet. Kuljettajan kokonaiskierrosmäärä on lähes identtinen aikaisempaan formaattiin verrattuna, mutta tarkemmin se riippuu ajettavan luokan osallistujamäärästä, sillä ryhmien määrä vaikuttaa lähtöjen määrään. Yleisesti yksittäiset kilpailulähdöt ovat pidempiä kuin vuonna 2017. Laskennallisesti verrokkilukuna vuonna 2017 kierroksia tuli 92 ja nyt niitä on tulossa 88 korkeintaan 34 kuljettajan luokassa. Kierrosmäärä pyritään optimoimaan käytettävissä olevan ajan ja osallistujamäärän suhteessa.

Harjoitukset vaikuttavat aika-ajoryhmiin

Yhdysvalloissa SuperKarts USA:n järjestämässä SuperNationals -kilpailussa Las Vegasissa oli käytössä vastaava järjestelmä. Harjoitusajoissa autot punnittiin ja niiden tuli olla sääntöjen mukaisia. Harjoitusaikojen perusteella autot jaettiin kahteen ryhmään, karrikoiden sanottuna hitaaseen ja nopeaan ryhmään, jotka ajoivat samaisessa järjestyksessä myös aika-ajolähdöt. Tapahtuman seurattavuus paranee merkittävästi, sillä oletusarvoisesti jälkimmäisessä aika-ajossa ratkaistaan paalupaikka. Kuljettajan näkökulmasta tilanne oli melko ihanteellinen, sillä vapaiden kierrosten määrä aika-ajoissa kasvoi merkittävästi, kun ympärillä olevien autojen välinen nopeusero oli tavallista pienempi.

Teoriassa kuljettajalla on mahdollisuus taktikoida laittamalla uudet renkaat harjoituksiin, mutta sillä voisi varmistaa ainoastaan paikan nopeammassa ryhmässä ja säännön tarkoitus ei ole lisätä renkaiden myyntiä, kun kilpailun järjestäjä ei myöskään tästä harjoitusrengasmyynnistä saa tuloja. Nopeampi ryhmä ei kuitenkaan tarkoita olosuhteiltaan parempaa ryhmää, vaikka se toki voi aavistuksen olla sitäkin. Kuitenkin perustuen dataan aiemmilta vuosilta, ei aika-ajoryhmien välillä ole ollut huomattavaa eroa kuljettajien suorituskyvyssä. Tällä ratkaisulla minimoidaan epäonnistumisen mahdollisuus tapahtumassa rooliaan nostaneessa ainoassa aika-ajoissa. Edellinen Amerikasta tuotu malli oli se, että alipainosta ei tule hylkyä.

Alkuerät

Alkueriä ajetaan luokittain vain lauantaina ja kaksi per luokka, jos osallistujamäärä on alle radan kapasiteetin. Aika-ajojen jälkeen autot jaetaan alkueräryhmiin, mikäli autojen määrä on yli radan kapasiteetin. Mikäli osallistujia on 35-51, jaetaan kuljettajat sijoituksien perusteella ABC-ryhmiin. 52-68 kuljettajaa aiheuttaa jaon ABCD-ryhmiin. Jako tapahtuu sääntökirjan mukaisesti sijoituksen perusteella ihan perinteiseen malliin. Jos kuljettajia on korkeintaan 34, menevät kaikki kuljettajat A-finaaleihin. Jos kuljettajia on enemmän kuin 34, pääsevät 31 vähiten pisteitä kerännyttä kuljettajaa suoraan A-finaaleihin. Seuraavat 34 kuljettajaa (sijat 32-65) menevät B-finaaliin. Koska alkuerät vaikuttavat molempiin finaaleihin, joista jaetaan sarjapisteitä, on ajaminen hieman vastuullisempaa.

B-finaali

Tapahtumassa ajetaan vain yksi B-finaali ja edellisvuosien mukaisesti kolme ensimmäiseksi sijoittunutta kuljettajaa pääsee ensimmäiseen A-finaaliin. Tämän lisäksi kolme nopeimman kierrosajan ajanutta kuljettajaa pääsee mukaan toiseen A-finaaliin. Näin ollen A-finaaleissa voi olla eri kilpailijat. B-finaalin nousijat lähtevät aina A-finaaleihin sijoilta 32-34 riippumatta ensimmäisen A-finaalin tuloksesta. B-finaalissa tai Second Chance -lähdössä taistelu sijoituksista on usein todella raakaa. Kierrosajan huomioiminen antaa mahdollisuuden päästä finaaliin, vaikka ohituspaikkaa ei radalla löytyisi ja pyörähdyksen jälkeen on hyvä syy painaa täysillä loppuun asti. Näin myös kilpailun seuraaminen on mielekkäämpää. B-finalistit saavat kahdet sarjapisteet, joista toiset annetaan sijoituksen ja toiset nopeimman kierrosajan perusteella.

A-finaalit

Ensimmäiseen A-finaaliin kuljettajat starttaavat alkueräpisteiden perusteella. Toiseen finaaliin sen sijaan lähdetään B-finalisteja lukuunottamatta ensimmäisen A-finaalin nopeimpien kierrosaikojen perusteella. Tämä pakottaa myös kärjen ajamaan kilpailun kovalla vauhdilla, eikä taktiikka voi perustua tiukkaan peittämiseen tai toinen finaali on ainakin huomattavasti vaikeampi. Vaikka alkuerät menisivät hieman penkin alle, on silti hyvä mahdollisuus vielä vauhdin riittäessä voittaa toinen finaali, kun vain varmistaa tiensä suoraan A-finaalivaiheeseen. Ehdoton porkkana on se, että riippumatta sijasta, kannattaa jokainen kierros ajaa täysillä ja maksimoida imuhyöty parhaan kierrosajan saamiseksi.

Tapahtumaviihtyvyys

Palaute X30 Nordic Challenge -kilpailusta Kouvolassa vuonna 2017 oli erinomaista. Aikataulu oli huomattavasti leppoisampi ja kilpailuun osallistuvat henkilöt kerkesivät nauttimaan tapahtumasta ja seuraamaan muita lähtöjä. Myös toimihenkilöiden jaksaminen ja tarkkaavaisuus oli selkeästi rutiinimaista sarjakilpailua parempi. Uusi formaatti on myös ainoa ratkaisu siihen, että sunnuntain kilpailupäivät voidaan lopettaa hieman aikaisemmin, jotta minimoidaan haittavaikutukset arkirutiineihin, kuten työntekoon ja koulunkäyntiin. Aiemmin tapahtuma oli kaikille osallistujille pitkälti juoksemista aamusta finaalivaiheeseen asti minimaalisin tauoin, mikä aiheutti välillä ongelmia mm. auton korjaamisen ja säätämisen kanssa.

Seurattavuus

Oli kyse sitten Formula 1 -kilpailusta tai muiden maiden kartingkilpailuista tai suurista kansainvälisistä tapahtumista, niin tapahtumalla on yleisesti kliimaksi, kulminaatiopiste, johon tähdätään ja jota odotetaan. Aiempi formaatti oli hieman jäänne menneeltä ajalta, eikä se kyennyt palvelemaan uusia tarpeita. Ajomäärä, palkintojen määrä ja sarjapisteiden määrä pysyvät kuitenkin ennallaan ja osallistujien kannalta investoitu raha suhteessa kierrosten määrään pysyy käytännössä samana. Muilta osin saadut palvelut tulevat vain paranemaan ja kehittymään.

Jos kilpailuun tulee katsojia, pyydetään omia yhteistyökumppaneita tai paikalle tulee arvovaltaisia vieraita, on heitä loogisempaa kutsua finaalipäivälle, jossa on ideaali ohjelma ulkopuolisille seuraajalle. Lajissa mukana olevat toki tuntevat asian olevan toisin. Livestreamin ja TV-tuotannon kannalta uusi formaatti tukee merkittävästi laadun parantumista ja kustannusten optimoimista. Mahdollinen oheisohjelma on sekin parempi sijoittaa finaalipäivälle. Palkintojen jaot tullaan hoitamaan heti finaalien jälkeen suoraan live-lähetykseen. Finaaleita ajetaan kaksi, jotta ajomäärä ei muutu merkittävästi ja sarjapisteitä jaetaan sama määrä kuin edellisvuosina. Näin ollen monipuoliset tilastot ja toiminnallisuudet pysyvät vertailukelpoisina vuodesta toiseen.

Kapasiteetti

Uudessa formaatissa maksimimäärät kilpailijoille ovat seuraavat: Mini 68, X30 Cadet 34, X30 Master 34, X30 Junior 68, X30 Senior 68 ja X30 Super Shifter 34 eli yhteensä 306 kuljettajaa. Suurempi kapasiteetti mahdollistaa laadukkaammat kilpailut ja paremmat resurssit lajin kehittämiselle. Aiempi kilpailijamäärä aiheutti tapahtumiin jatkuvan kiireen ja se oli jo aivan ylärajoilla estäen sarjan kasvun osallistujamäärien suhteen.

Suomeen ja Pohjois-Eurooppaan tarvitaan mahdollisimman kovatasoinen ja tasaväkinen sarja, jotta kuljettajilla on todellinen mahdollisuus harjoitella ja kehittyä matkustamatta ulkomaille. Lisäksi, kun ulkomaille lähdetään, niin ollaan totuttu taistelemaan jokaisesta sijasta, eikä vain muutamasta kärkisijasta. Me haluamme luoda alustan, jossa luodaan uusia suomalaisia autourheilutähtiä naapurimaiden lupauksia toki unohtamatta. Ennen kauden alkua harrastajien kanssa käydään myös keskustelu toiveista tulevan kauden tuomarointilinjaan.

Yhteenveto

IAME Series Finland -kartingsarja on tehty lajin kehittämiseksi kuljettajilta kuljettajille ja harrastajilta harrastajia varten. Meidän toimihenkilöt tekevät sellaisen sarjan, jossa itse haluavat ajaa. Sen periaatteeliset kulmakivet eivät ole muuttuneet. Matalat kustannukset, tasaväkisyys ja -puolisuus sekä maksimaalinen näkyvyys. Me teemme töitä sen eteen, että teillä, hyvät harrastajat, on mahdollisuus paremmin saada rahoitusta tälle mahtavalle lajille. Kuten olette tähänkin asti luottamuksen osoittaneet, pyydämme teitä luottamaan toimintaamme myös jatkossa. Kaikki muutokset tehdään teitä ja lajia varten.

Posted: Maaliskuu 26th, 2018

x30 world komet iame iame international final radalle.com
Yhteystiedot:

Mikko Laine

+358503123685

x30finland (at) gmail.com